Olen viettänyt aikuisuuteni huolehtimalla ympärilläni olevista, auttamalla aiemmissa suhteissa, tarjoamalla taloudellista tukea ja yrittäessään tukea itseäni ja kasvavaa yritystäni. Toivon monin tavoin, että minulle opetetaan talouden perusteet. Luottojen tuntemus, säästöjen ymmärtäminen ja rahankäsittelyn totuus ja tärkeys.
Kun aloitin hallituksen työskentelyn vuonna 2014, se oli ensimmäinen laillinen työni ansaita rahaa. Ei paljon laskuja, ei paljon vastuita, säästää säästää. Se tuntui hienolta pystyä rakentamaan tulevaisuus ja upea asema elämässä rahan suhteen.
Mutta sen mukana tuli .. perheenjäsenet, jotka tarvitsevat apua .. pyytävät euroa täältä ja sieltä. Alun perin se oli hieno, mutta sitten muuttui ”voitko ottaa lainan täältä ja lainaa sieltä?”. Ottaen huomioon olosuhteet ja suhde, joka minulla on tämän henkilön kanssa, tein sen ilman kysymyksiä. Mutta arvaa missä päädyin? Maksamalla kaikki rahat takaisin, mikä ei ollut sopimusta tai vastuuta.
Joten kerta toisensa jälkeen autin jatkuvasti. Tunsin niin kauan kuin tein osuuteni lapsena heidän vanhempiensa hyväksi, Jumala siunasi minua tekemistäni suurista teoista.
No arvaa mitä, vuonna 2018 .. menetin työni. Olen menettänyt kokonaan hallintoni taloudessani. Ei tapa maksaa laskujani, ei tapa maksaa asunnosta, jota rakastin niin paljon. Ei tapa pysyä vastuuseen, jonka olin ottanut niin paljon ylpeyttä pitääkseni ajan tasalla ja tasan.
Luottoluokitus 670 laskee matalaan 430. Tuho, masennus ja stressi olin alla. Ja luulet, ”hyvin perhe aikoo auttaa, minä tulen hyvin.” EI. Arvaa uudestaan. Taistelin päivä päivältä yrittäessään löytää kaikin tavoin päästä takaisin jaloilleni.
Se oli ehdottomasti oppitunti, kun tuli ylpeyteni ja nöyryytyksen oppiminen. Se toi minut myös avaruuteen siitä, että olen todellinen itseni kanssa ja missä olin henkisesti elämässä. Rahallasi riippumatta se ei voi koskaan korjata tai kattaa sitä, mitä tunnet itsestäsi.
Hyvin täällä olen vuonna 2019, ajatelen vielä päästä takaisin jaloilleni ja työskennellä tulevaisuuden suhteeni rakentaakseni elämääni ja taloutta. Minun piti myös oppia lopettamaan tunne, kuin minulla olisi ollut auttaa perhettä. Minun piti lopettaa pelon tai ”perheen syyllisyyden” salliminen minua auttamaan aina auttamassa, kun tiesin, etten pystynyt. Minun piti oppia sanomaan EI ja että on nyt minun aika rakentaa elämääni, TULEVAISUUTTA. Minun piti keskittyä minuun riippumatta siitä, miten kukaan muu tuntuisi. Ja jos minun piti kamppailemaan päästäkseni jaloilleni perheen itsekkyyden takia, niin olkoon niin. Olen vahva ja osaan saada sen läpi kaiken. Niin kauan kuin minulla on Jumala ja uskoni, olen ikuisesti okei.